Kahdeskymmenes Laurin Elojuhla - Laurentiusfest 8 - 9.8.2008 Teema: Hyvä naapuri - Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana
![]()
Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n järjestämät Laurin Elojuhlat vietetään tänä vuonna 20. kerran. Kyseessä on Vantaan toiseksi suurin kulttuuritapahtuma, joka ammentaa voimansa kaupungin historiasta, kulttuurista ja perinteestä. Vuoden 2008 teemana on
Hyvä naapuri
Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana.
Tapahtumapaikkana on entiseen tapaan Pyhän Laurin kirkon ympäristö.
Juhlien suojelija on Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen.
Myös järjestävä seura, Vantaan kansanperinteen ystävät ry, täyttää v.2008 20 vuotta.
Hyvä naapuri -teeman merkitys ja juhlien tavoite
Vuosisatojen aikana Vantaan on valinnut kotipaikakseen moni kansa ja heimo niin kotimaastamme kuin sen rajojen ulkopuolelta. Tällä hetkellä Vantaalla asuu noin 13 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä noin 110 maasta. – Määrä on ylittänyt 10 %. – Tulijat puhuvat noin 90 kieltä. Kaikki tulokkaat eri aikoina ovat antaneet oman panoksensa Vantaan kasvulle ja kehitykselle. Siten Vantaa on nyt kansainvälinen, liiketoiminnan ja osaamisen keskus, jossa eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten on hyvä elää.
Kuten historiasta tiedetään, tulijat on yleensä ensin pyritty torjumaan. Sitten kantaväestö ja tulokkaat ovat aluksi eläneet rinnakkain, myös toisiaan kyräillen, mutta sitten yhteistoimiin ryhtyen hyvinä naapureina toimien. Inhimillinen lähtökohta on tänään sama kuin se on ollut vuosisatoja: Tutun naapurin kanssa on hyvä ja turvallinen elää.
Tästä nousee Laurin Elojuhlien 20-vuotisjuhlavuoden teema Hyvä naapuri — Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana.
Laurin Elojuhlien päätapahtuma on joka vuosi lauantaipäivän suuret perinnemarkkinat Pyhän Laurin kirkon vieressä. Kuten esi-isiemme aikana saapuvat tänäkin vuonna lukuisat markkinamyyjät, 60-70 henkilöä, elojuhlamarkkinoille myymään perinteisiä käsitöitään sekä luonnon ja puutarhan tuotteitaan. Järjestävän yhdistyksen väki ja markkinamyyjät pukeutuvat aina teeman mukaisesti vanhanaikaisiin asuihin. Yleisölle on tarjolla myös useita pienoiskonsertteja kirkossa ja Pakarituvalla sekä ulkona markkina-alueella torvisoittoa ja muuta viihdeohjelmaa. Yhdistyksellä on teltoissa lohikeitto- ja kahvitarjoilua.
Vuonna 2008 annetaan Laurin Elojuhlilla ääni ja kasvot mahdollisimman monelle nykyvantaalaiselle ”heimolle”. Sekä muualta Suomesta että ulkomailta Vantaalle tulleet ihmisryhmät saavat esittäytyä ja tehdä omaa perinnettään tunnetuksi. Siten tulemme tuttaviksi ja ystäviksi, uudet tulijat kotoutuvat meille, eikä vanhempien vantaalaisten tarvitse epäillä uusien naapuriensa tarkoitusperiä. Näin kaikki voivat hyvällä mielellä asua ja elää Vantaalla kotonaan. Silloin voidaan aidosti puhua eri kulttuuritaustaisista heimoista eikä enää eri kansallisuuksista. Jokaisen tulijan on voitava kotoutua Vantaalle identiteettiään menettämättä.
Mukaan pääsy
Järjestelytoimikunta kutsuu mukaan yhdistyksiksi ja vastaaviksi yhteisöiksi järjestäytyneitä etnisiä ryhmiä. Niihin otetaan yhteyttä Vantaan kaupungin, Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen ja Monirinki-Hankkeen välityksellä, mutta mukaan tulosta kiinnostuneet voivat ottaa myös itse yhteyttä Laurin Elojuhlien järjestelytoimikuntaan.
Mukaan toivotaan sellaisia ryhmiä, jotka ovat valmiit esittämään yleisölle oman perinteensä mukaisia lauluja, tansseja, pukuja, tapoja yms. Ryhmille pyritään järjestämään oma teltta, jonka vaiheilla pääosa esittäytymisistä tapahtuu. Lisäksi on ryhmillä mahdollisuus osallistua markkina-alueen päälavan ohjelmatarjontaan.
![]()
Ohjelma perjantaina 8.8.2008
Kirkonkylän myllyllä
klo 19 - ... Vantaan kansanpelimannit soittavat, Kolgan-Kuusalun kamarikuoro laulaa Yhdessäoloa, puhvetti, lopuksi siirtyminen soihtukulkueena Pyhän Laurin kirkkoon yöhartauteen, joka alkaa n. klo 22.30, (kesto n. 30 min.) - pastori Jaakko Hyttinen, kanttori Samppa LaaksoOhjelma lauantaina 9.8.2008
Tapahtumapaikka: Pyhän Laurin kirkon aukio, Kirkonkyläntie 45, 01510 Vantaa Perinteiset käsityömarkkinat jo 20. kerran klo 9-16Esiintymisteltassa
Esiintymisteltassa, juontajana Esko Vierikko. 9.00 Elojuhlafanfaari kellotapulista, trumpetisti Timo Petas 9.05 Avauspuhe, juhlien suojelija, kansanedustaja, kaup.valtuuston pj. Tapani Mäkinen 9.15 Corvus Laurencij -kuoro, johtaa Samppa Laakso 9.30 Tikkurilan soittokunta, johtaa Kimmo Nurmi 10.15 Tikkurilan mieskuoro, johtaa Pekka Itkonen 11.15 Itämaisia tanssiesityksiä, Taikku Hyvönen ja tanssiryhmä 11.45 kamerunilainen tanssiryhmä Manjong 12.15 Kolgan-Kuusalun kamarikuoro, johtaa Taavi Esko 14.00 Burmalaisten lasten tanssiesitys 14.15 Venäläistä kansanmusiikkia, Luis Ramirez ja Amici Musici ry 14.45 Lyyli Arhipov ja Anna Koukku, karjalaisten laulujaPakaritupa
Pakarituvassa, juontajana Leena Vierikko 10.30 Kiinalaista laulua, Lang Wen 11.30 Anette Åkerlund, romanien lauluja 12.30 Lyyli Arhipov ja Anna Koukku, karjalaisten lauluja 13.30 Malang Cissokho, kora-soitin (Senegal)Kirkossa
11.00 Kolga-Kuusalu kammerkoor, johtaa Taavi Esko. Perustettu 1988. 12.00 Tikkurilan soittokunta, johtaa Kimmo Nurmi 13.00 Nefes-yhtye tulee esiintymään kuuden hengen voimin. Ohjelma kirkossa sisältää sekä rauhallista että vauhdikkaampaa musiikkia. Özen Erdic ja Yonca Ermutlu (laulu), Kai Olander (Ney-huilu), John Millar (Ney-huilu/turkkilainen klarinetti), Christer Hackman (Darbuka), Murat Ermutlu (Bendir ja Daire) Turkkilaisen musiikin orkesteri, perustettu 1990. Lisätietoja löytyy nettisivuilta: www.myspace.com/nefeshelsinki ja www.globalmusic.fi. 14.00 Maija Kauhanen kantele ja Helmi Camus harmooni. Esiintyjät opiskelevat Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin osastolla. Maija soittaa pääaineenaan kanteleita ja Helmi koskettimia. Ohjelmistossaan heillä on perinteisiä kappaleita omin sovituksin, mutta myös omia sävellyksiä. 15.00 Säveliä Lähi-idästä, arabialaista klassista musiikkia. Aladin Abbas luuttu (Egypti) ja Burhan Hamdon laulu ja tamburiini (Syyria). Konsertit ovat järjestäneet Vantaan seurakunnat yhdessä Suomen Kansanmusiikkiliiton ja Vantaan kansanperinteenystävien kanssa. Tarkemmat tiedot kirkossa esiintyjistä Vantaan seurakuntien nettisivuilta www.vantaanseurakunnat.fi/tapahtumakalenteri.Kentällä
Yleisön virkistykseksi kaksi kahvilaa, ravintolateltassa lohikeittoa Lapsille hevosajelua ja onnenpyörä valokuvanäyttely yhdistyksen 20-vuotistaipaleeltaKotiseututalo Påkaksessa
Klo 19 Elospelit, os. Vanha Kuninkaalantie 2, Tikkurila useita kansanmusiikkiyhtyeitä, puhvetti, lopuksi lavatanssit Järjestää Vantaan kansanpelimannit ry Laurin Elojuhlien osoite: www.vantaankansanperinteenystavat.netElojuhla 20 v julisteJärjestelyissä ovat ollet mukana mm. Vantaan kansanperinteen ystävät, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Tiedekeskus Heureka, Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakunnat.
Lisätietoja:
Esko Vierikko, Hyvä naapuri -teeman vastaava
posti.os: Lehtotie 9, 00630 Helsinki, esko.v@hotmail.comRaimo Tanskanen, Laurin Elojuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
posti.os: Alankotie 3, 01390 Vantaa, raimo.tanskanen@kolumbus.fiKaija Turtio, Laurin Elojuhlien järjestelytoimikunnan sihteeri
posti.os:Terhirinne 2 B 4, 01350 Vantaa, kaija.turtio@kolumbus.fiYuko KaMETAni, Vantaan Järjestörinki Monirinki-Hanke, Koordinaattori
posti.os: Viertolankuja 4 A, 2 krs, 01300 Vantaa, yuko.kaMETAni@vantaalla.infoBurhan Hamdon, Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry, toiminnanjohtaja
Kannuskuja 2 A, 3 krs, 01200 Vantaa, hakunilan@kolumbus.fiPyhän Laurin kirkko osoite on Kirkkotie 45, 01510 Vantaa. Lisätietoja kirkosta löytyy Pyhän Laurin kirkon kotisivulta.
VANHEMPIA ELOJUHLIA
- Laurin Elojuhlat 1989 - Vuosi 1862 - Ensimmäiset elojuhlat.
- Laurin Elojuhlat 1990 - Pikku Laurin elojuhlat, sota-aika 1944
- Laurin Elojuhlat 1991 - Suomalaisen kansakoulun tulo
- Laurin Elojuhlat 1992 - Kieltolaki 1930-luku, alku
- Laurin Elojuhlat 1993 - Pula-ajasta nousuun 1930-luvun loppu
- Laurin Elojuhlat 1994 - Keski-aika, kyläelämää keskiajan väistyessä
- Laurin Elojuhlat 1995 - Elämänmakuinen 1920-luku
- Laurin Elojuhlat 1996 - Kohti vapauden tuulia, 1910-luku
- Laurin Elojuhlat 1997 - Vantaan joet virtailevat - historiaansa muistelevat
- Laurin Elojuhlat 1998 - Laurin Elojuhlia 10 vuotta - näkymiä vuosien varrelta
- Laurin Elojuhlat 1999 - Vuosisata päättyy
- Laurin Elojuhlat 2000 - Perinteisiä kielisoittimia
- Laurin Elojuhlat 2001 - Munkkeja ja talonpoikaispurjehtijoita
- Laurin Elojuhlat 2002 - Kontti, sauva ja Kalevala - Elias Lönnrotin jalanjäljillä
- Laurin Elojuhlat 2003 - Laurin Elojuhlat viisitoista vuotta - perinnettä ja käden taitoja
- Laurin Elojuhlat 2004 - Kansallisen heräämisen aika 1800-luvulla sanoin, kuvin ja sävelin
- Laurin Elojuhlat 2005 - ELONKORJUUSTA TANSSIEN KEKRIIN
- Laurin Elojuhlat 2006 - VAUHDIKAS 50-LUKU. KUKKAMEKOT JA LäTTäHATUT
- Laurin Elojuhlat 2007 - AGRICOLA SUOMEN KANSAN OPETTAJA
- Laurin Elojuhlat 2008 - Hyvä naapuri - Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana
Päivitetty 7.8.2008